Pitäisikö maaltamuutto kieltää lailla?

Keskikesä, aurinko, Pori ja SuomiAreena. Yhden viikon aikana noin sata yhteiskunnallista keskustelua, joissa oli mukana 400 upeaa panelistia ja noin 20000 kuuntelijaa ja katselijaa. Melko täydellistä. Tajuntaani ei kuitenkaan räjäyttänyt rauhannobelisti, komissaari, ministerit, kansanedustajat, talouselämän johtajat ja muut tämän valtakunnan huippuasiantuntijat, vaan aivan tavallinen suomalainen mies Varsinais-Suomesta. Tämä henkilö oli Timo Kaunisto, keskustan entinen varapuheenjohtaja.

Kaima käytti kaksi yleisöpuheenvuoroa ’Paikallisuus murroksessa’ -keskustelussa kauniin Porin kaupungintalon pihassa. Puheenvuoroista jäi pysyvä jälki aivojani kiertävälle pururadalle. Hänen ydinviesti oli, että ”maaseudulta pakkosiirretään ihmisiä kasvukeskuksiin” ja ”erilaiset kaupunkiseutujen rakenne- ja sopimusmallit ovat hallituksen ideologista keskittämispolitiikkaa”.

Eipä aikuisen miehen kannattaisi yöunia menettää muutamasta lauseesta, ellei niiden takana olisi niin iso painolasti kuin vaan voi olla. Noin minuutin puheenvuoroissa tiivistyivät kaikki ne asiat, jotka ovat mielestäni mättäneet eniten suomalaisessa aluekehityksessä vuosikymmeniä.

Kyse on asenne- ja arvomalleista. Aluekehitykseen liittyy useita mantroja, jotka perustuvat yhden aatesuunnan vuosikymmenten hegemoniaan aluepolitiikan saralla. Näihin mantroihin kuuluvat sellaiset käsitteet kuin ’koko maan asuttuna pitäminen’, ’tasapainoisen aluerakenteen turvaaminen’, ’alueiden tasapuolinen kehittäminen’, ’maaseudun elinvoiman turvaaminen’ jne.

Aluekehityksen mantroilla on yksi yhteinen piirre. Retoriikka perustuu kadonneen Agraari-Suomen arvoihin ja ihanteisiin. Maailmankuvan ytimessä on kaupunkien ja kaupungistumisen kielteisten asioiden ylikorostaminen ja maaseudun luontokäsitykseen perustuvan elämänmuodon ihannointi. Suuret keskuskaupungit ovat kuin suoraan Salman Rushdien ’Saatanallisten säkeiden’ jatko-osasta ja metropolialue, Helsinki etunenässä, syntiä huokuva Belsebub.

Retoriikan ytimessä on muuttoliikkeen vahingollisuuden toistaminen. Ihmisten vapaata liikkuvuutta halutaan eri keinoin estää, rajoittaa ja padota. Keskeiset huolet liittyvät väestöään menettävien alueiden ongelmiin. Sen sijaan suurten kaupunkien kasvun aiheuttamiin maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmiin ei haluta puuttua edes pitkällä tikulla tai niitä vähätellään. Kaupunkiseutujen kehittäminen nähdään mustavalkoisesti ideologisena keskittämispolitiikkana.

Väestön, työpaikkojen, osaamisen ja pääoman keskittymistä kaupunkeihin halutaan rajoittaa, vaikka tosiasia on, että suurten kaupunkien mukana kansantalous joko menestyy tai taantuu. Ja mitä sitten tulee näihin ”maaseudun pakkosiirrettäviin”, herra Kaunisto ei voisi olla enempää väärässä. Jos muuttoliike oikeasti olisi ongelma, niin ongelma ei totta vieköön ole muutot maalta kaupunkeihin, vaan kaupunkiseutujen sisäinen valikoiva muuttoliike. Tämä kehitys aiheuttaa räjähdysherkkää eriytymiskehitystä hyviin ja huonoihin alueisiin kaupunkien sisällä. Vuosittain tehdään noin 900 000 muuttoa, joista kaksi kolmesta tapahtuu oman kunnan sisällä kun vain yksi kolmesta muutosta ylittää kuntien väliset rajat. Kuntien rajat ylittävistäkin muutoista noin puolet tapahtuu kaupunkiseutujen sisällä.

Toisin sanoen vain keskimäärin kaksi kymmenestä muutosta on niin sanottuja aitoja muuttoja, joissa ihmisen koko elinpiiri ja -ympäristö muuttuvat. Suurin osa kaukomuuttajista muuttaa ”pakkosiirtämisen” sijaan vapaaehtoisesti opiskelun, työn, toimeentulon ja paremman tulevaisuuden toivossa. Näin on aina ollut, ja tulee olemaan.

Mantrojen ohella suomalaisessa aluepoliittisessa keskustelussa on myös tabuja eli pyhiä ja vaarallisia asioita, joista ei haluta tai kieltäydytään käymästä julkista keskustelua. Nostan esille vain yhden: maaseudun kehittämiseen käytetyt resurssit. Joku etevä tutkiva journalisti voisi piruuttaan laskea, kuinka suuri rahamassi vuodessa käytetään niin sanotun maaseudun kehittämisen nimissä. Tilastojen mukaan maaseudulla asuu noin 1-1,5 miljoonaa ihmistä määrittelystä riippuen. Resursseista päätellen suurin osa suomalaisista asuu maalla. Tosiasiassa neljä viidestä suomalaisesta asuu 20 suurimmalla kaupunkiseudulla ja yhdeksän kymmenestä taajamissa. Suurten kaupunkien lähiöissä asuu yhtä paljon ihmisiä kuin maaseudulla.

Arvatkaa huvikseen kuinka monta sataa kertaa maaseudun kehittämiseen on varattu resursseja lähiöiden kehittämiseen verrattuna? Niinpä.

Kiitos kaima vielä kerran puheenvuoroistasi SuomiAreenalla.

 Ugh, olen puhunut ja mielenrauha on palannut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *