KAUPUNKIEN JA MAASEUDUN VÄLINEN VUOROVAIKUTUS

Alue- ja paikallishallintopäivät järjestetään vuosittain valtiovarainministeriön ja Tampereen yliopiston yhteistyönä. Vuoden 2014 seminaaripäivät pidettiin Rovaniemellä 19.-20.8.2014. Seminaarin pääteemana oli tänä vuonna kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus palvelujen turvaamisessa. Oman esitykseni aiheena oli  ’Vuorovaikutus kaupunkien näkökulmasta’.

Suomalaisen aluerakennepolitiikan pitkään kehityslinjaan sisältyy runsaasti sekä hegemonista valtataistelua että eri asteista vastakkainasettelua kaupunkien ja maaseudun välillä. Esitys keskittyy kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen kuvaamiseen kaupunkien ja toiminnallisten alueiden/kaupunkiseutujen näkökulmasta 2010-luvun toimintaympäristössä.

Esityksen ensimmäinen osa keskittyy aluekehitykseen ja kaupunki-maaseutu -vastakkainasetteluun liittyvän retoriikan ja todellisuuden välisen kuilun kuvaamiseen. Alue-, yhdyskunta- ja väestörakenteen kehitykseen liittyvillä faktoilla ja graafeilla korostetaan kehitykseen liittyviä tosiasioita retoriikan sijaan. Esityksen toisessa osassa keskitytään kaupunkiseutuihin vastakohtaisuuksia purkavina toiminnallisina alueina ja esitetään Porin kaupunkiseutu tapausesimerkkinä.

Esitys kokonaisuudessaan tästä! ja seminaarin muut esitykset tästä!

Kommentointi on suljettu.